20100814

Happy birthday

Joona on nelivuotias, ja sen paras ystävä, poikani Ken on viiden. Poika on jo sen verran rauhallinen, että pystyy istumaan satulassa itse, ja pienessä aitauksessa tämän rauhallisen orin kanssa se on huomattavasti vaarattomampaa, kuin vaikka ilkeällä ratsastuskoulun puolikuolleella, potkivalla shetlanninponilla. Sen kunniaksi Ken onkin ratsastanut kuin viimeistä päivää: hänellä on lupa mennä käyntiä ihan itse, ja Joona-heppa se jaksaa kävellä parhaan ystävänsä kanssa rinkiä tunnista toiseen, joka päivä. Parin vuoden päästä, jos ruunaan Joonan, Ken voi minun puolestani lähteä yksin vaikka metsään samoilemaan sen kanssa - en ole eläessäni nähnyt noin luotettavaa hevosta.

Tammanomistajia orini ei tunnu kiinnostavan. Milloin se on liian pitkäsukuinen, milloin kovin nuori. Milloin sen suku ei vain miellytä, ja milloin se juoksee väärää matkaa. Itse olen ollut aina sitä mieltä, että tällainen ori on yksinkertaisesti täydellinen, mutta lienen sitten puolueellinen. Astutusmaksutkin ovat pilvissä: tällaiselle orille ne ovat vain kohtuulliset, mutta keskivertotamman omistajalla ei vain ole varaa sellaiseen. Suuria talleja Joona saattaisi kiinnostaakin, mutta sellaiseen pyöritykseen en ole vielä uskaltanut sitä heittää.

Ryo on turhautunut. Joonan ensimmäinen kilpavuosi oli sellaista pyöritystä, että siihen ihan tottui, ja nyt olo on niin laiskaa hänen mukaansa, kun ei enää tarvitse kilpailla. Mies tahtookin kovasti uutta hevosta - oria tälläkin kertaa - mutta minusta Joona riittää meille. Se on niin kilttikin, ettei Keniä tarvitse vahtia vainoharhaisesti sen lähellä, eikä samanlaiseen säkään voi luottaa kahdesti peräkkäin. Ei, toista hevosta ei tule niin kauan, kuin tämä elää tai Ken on sen verran vanhempi, että selviytyy Joonan kanssa kokonaan vahtimatta.

Mutta nyt täytyy jo lopetella ja lähteä tallille. Arvatkaa kahdesti, riippuuko Ken hihassani kyynel silmässä ja ratsastuskypärä päässä, kun on niin kiire katsomaan heppaa. Ja Joonallakin on varmasti jo ikävä.