Uusi alku

Joonalle taisi löytyä saman tien asuinpaikka. Talli on ratsastuskoulu, ja niin kauana, että meidän täytyy muuttaa. Minä en muuta minnekään, missä ei ole vähintään kahta kylpyammeellista kylpyhuonetta, ja sellaista paikkaa ei aina ihan heti löydy. Ryo suostuttelee minua kompromissiin: jos muuttaisimme ensin 5h+k+kph+wc omakotitaloon tallin viereen, ja asuisimme siellä sen aikaa, että koti löytyisi tai että Ryo rakennuttaisi sellaisen. Mieheni tuttavantuttava voisi kuulemma vuokrata talonsa meille muutamaksi vuodeksi, jos hinnasta sovitaan. Minä sanoin, että selvä, jos ratsastuskoulu on laadukas, ja jos lähialueelta löytyy Kenille kesäksi vuokrahevonen, ja jos minä saan pitää puutarhurin ja kodinhoitajan. Ja jos asumme siinä mörskässä enintään neljä vuotta. Minulle on kova paikka erota kylpyhuoneestani, enkä tahtoisi jättää takapihan terassiamme ja kahta jokin aika sitten istutettua kirsikkapuutani. Joonallakaan ei olisi enää solariumia ja mahdollisuutta laukkarataan, mutta Ryo sanoo, ettei hevonen enää sellaisia edes tarvitse.

Puhuin Kenin kanssa muutosta. Hän oli surullinen, mutta ymmärsi, että jos hän suostuisi muuttoon, hän saisi palkinnoksi Joonan, jos harjoittelisi ahkerasti ratsastuskoulun taitavien opettajien ja omistajan kanssa. Se sai Kenin sanomaan saman tien kyllä, ja fillaroimaan Joonan tallille ilmeisesti itkemään. Sääliksi käy.

Jos talo saadaan vuokralle ja jos Joonan paikka järjestyy, muutamme heti. Pakkaan itse hevosen tavarat ja meidän korvaamattomimmat tavarat, ja olemme valmiita muutamassa päivässä. Palkkaan jonkun huolehtimaan muista tavaroista. Joonakin lähtee samalla kerralla: en missään nimessä pakota Keniä olemaan uudessa paikassa ilman parasta ystäväänsä, hevosta.

Terveisiä vuosien päästä

Tätä on kamala sanoa, mutta tämä on totuus: minulla ei ole ollut Joonasta mitään kerrottavaa yli kahteen (IRL-)vuoteen. Nyt kuitenkin kirjoitan, miksei ole ollut, ja miksi asiaan tulee muutos.

Joonasta piti tulla ratsu, kun se oli saavuttanut G1-voiton. Minä en ole niin arvokisojen perään, enkä niistä mitään ymmärräkään. Yritin muutaman kerran opettaa itse Joonalle perusasioita, mutta oli myönnettävä, että hevosia katselemalla, Joonaan rahaa tuhlailevasti käyttämällä ja laukkaradalla roikkumalla ei opi kouluttajaksi. Olenhan Ban! En tahdo ratsastussaappaita! Enkä ainakaan pudota hevosen selästä. En uskaltaisi ikinä nousta takaisin!

Vaikka Joonasta ei ole tullut ratsua, ei se ole tyhjänpanttina köllöttänyt, ei ollenkaan. Poikani Ken on nimittäin kaksitoista, ja välillä tuntuu, että hän rakastaa Joonaa enemmän kuin minua ja isäänsä Ryoa. Muistan, kuinka Ken opetteli lukemaan ääneen Joonan karsinan edessä. Joona kuunteli tarkkaavaisena ja piti pojastani hyvää huolta. Nykyäänkin Ken on tallilla kaiken vapaa-aikansa, ja on opetellut ratsastamaan Joonan tallikavereilla. Joonan kanssa Ken saa köpöttää käyntiä ja ravia aikuisen tiukassa valvonnassa, mutta ainoatakaan kertaa Ken ei saa Joonalla laukkaa nostaa. Orihan lähtee käsistä! Noh, koska ravi on kuulemma tylsää ja lapsellista, Ken on keksinyt Joonalle muuta tekemistä. Poika on oppinut juoksuttamaan ja irtohypyttämään, ja on saanut Joonan hyppäämään yli metrin. (Selästä käsin kun en anna Kenin esteitä mennä.)

Mutta Ken on ruvennut kärttämään ratsua. Ja ratsua minä en aio ostaa. Ryo jo katselee uusia hevosia, "kun ei tosta Joonasta mitään tule", mutta minä väitän edelleen, että 15-vuotias hevonen oppii uusia asioita. Minä en vain osaa opettaa. Senpä vuoksi aion etsiä Kenille muutaman hoitajan, ratsastajan ja valmentajan, ja ehkä jonkun, joka opettaisi Keniä ratsastamaan Joonalla oikein.