Saanko esitellä, ML Dark Cinnamon!!

Onko kauniimpaa nähty! Vastaus on, että vain yksi eläin on koskaan ollut Moonaa kauniimpi, ja se on minun oma Joona-heppani, elämäni ilo, ja niin edelleen.

ML Dark Cinnamon eli Moona on siis Joonan ensimmäinen pieni varsannuppu. Se muistuttaa ehdottomasti enemmän äitiään kuin isäänsä, mutta on meidän Joonakin ylpeä pienestä neidosta.

Moona on suomalainen puoliverinen, joten laukkahevosta siitä ei todellakaan tule, mutta kuulemma suuria odotetaan esteratsastuksen saralla - ja oikein se onkin. Vaikka meidän Joonamme ei ole eläessään hypännyt edes kahdenkymmenen sentin korkuista estettä, periyttäähän se esteilläkin tarvittavia ominaisuuksia: keveyttä, nopeutta, älykkyyttä, ennakoivuutta ja tarkkuutta. Ellei Joona olisi superhienoa uraa tehnyt laukkuri, olisihan se mainoa esteratsukin.. Ja Moona on tästä kaikesta elävä todiste.

Muutenkin meille kuuluu Joonan kanssa hyvää, vaikka paljoa ei ollakaan ehditty kirjoittelemaan. Olen ostanut hevoselle muuten lännensatulan, koska jotenkin vain tuntuu turvallisemmalta katsella poikani Kenin istuvan siinä kuin melko huterassa yleissatulassa. Nyt kun Joona ei enää koskaan palaa laukkaradalle, on sitä pikkuhiljaa koulutettu uudelleen perheen ratsuksi, ja täytyy sanoa, että hyvin on kultamitalisti uuden ammattinsa ottanut vastaan. Joona-orihan suorastaan rakastaa Keniä ja pitkiä maastolenkkejä - ja Ken rakastaa hevosta!

Ken osaa jo itse ratsastaa. En päästä poikia yksin vielä maastoon, vaikka sekin varmasti sujuisi, mutta kentällä kaksikko jo päästelee aika huimaa tahtia. Ehkä Ken jo ensivuonna osaa käyttäytyä tarpeeksi rauhallisesti tehdäkseen lyhyitä maastolenkkejä. Joona ainakin on kiltti ja ihana, muutaman viikon harjoittelun jälkeen se jopa laukkasi varovasti ja hitaasti kentällä Ken selässään. Ryo-isi hepan opetti, ja Keniä uusi askellaji riemastutti mielettömästi.

Ken on tosiaan kouluikäinen jo, mutta saa nähdä, miten käy läksyjenluvun, kun poika roikkuu tallilla kaiken vapaa-aikansa. Toissapäivänä hän istui Joonan karsinan edessä kylmällä betonilattialla ja tavasi otsa kurtussa aapistaan ääneen hevosen kuunnellessa tarkkaavaisena karsinan puolioven ylitse. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Kenenkään kohdalla. En malttanut patistaa poikaa mukaani kotiin, vaan käskin heti-nyt-ylös-siitä ja ottamaan vaikka Joonan loimen takapuolensa alle. Ken sai jäädä talliin ensimmäistä kertaa yksin ja soittaa minut sitten illalla hakemaan. Arvatkaapas, koska puhelimeni soi. Oikea vastaus on puoli yhdeksältä illalla. No, mielummin minä Kenin tallille päästän, kuin keskustaan pyörimään.