How did we met?

Minä kyllä tahdoin hevosen, olin vain kyllästynyt etsimään. Vuosia oli kulunut ensimmäisestä yrityksestä, mutta yksikään varsa ei ollut tarpeeksi hyvä. Olivathan ne lupaavia, hyväsukuisia, kauniita ja kilttejä, mutta jokaisesta puuttui se jokin, mitä etsin. Minulle tarjottiin toinen toistaan upeampia hevosia, mutta en halunnut niitä. Moni ajattelee nyt, että olen tyhmä, mutta minä olen onnellinen, etten tahtonut ainoatakaan laukkahevosta aikaisemmin.

Tänään lähdin katsomaan taas yhtä, mutten ollut toiveikas. Tiesin vain, että kasvattaja kutsui varsaa Joonaksi, ja että se oli 08. syyskuuta. En tunnistanut vanhempien nimiä puhelun aikana, enkä myöskään muistanut varsan nimeä enää istuessani mustan Lamborghinini ohjaamoon vihreissä korkokengissäni ja samansävyisessä tukassani. Nimillä ei ollut väliä. Etsin hevosta, mutta en uskonut, että Joonakaan olisi se oikea.

Kasvattaja oli minua vastassa jo tallin pihassa, ja hänen kädenpuristuksensa oli reipas, lämmin. Nostin aurinkolasit silmiltäni ja kävelin hitaasti talliin. Kuuntelin kyllä Tuire-kasvattajan selostusta varsan vanhemmista, mutta en erityisen tarkasti. Ei tämä hevonen kuitenkaan olisi minun. Se olisi samanlainen hienosteleva pikku nirppanokkaori, kuin ne tuhat muuta, joita kävin katsomassa ajat sitten.

Keskikokoinen, hieman alle kaksivuotias pikkuhevonen odotti minua karsinassa. Hämmästyin, kun tajusin, että se todellakin katseli minua uteliaana ja rauhallisena - aivan kuin jokin NORMAALI hevonen. Se ei luiminut, puskenut yliuteliaana päin, väistänyt kättäni kuin lyöntiä odottaen tai riehunut käytävällä, kuten muut, joita olin aikaisemmin käynyt vilkaisemassa. Se vain oli. Se seisoi paikallaan korvat uteliaasti hörössä, mutta ei yrittänyt ottaa askeltakaan minua kohti. Oli pakko hymyillä. Talli hiljeni kokonaan, tai sitten en vain enää huomannut mitään muuta.

En ole ennen uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta tässä kävi juuri niin. Joona näytti niin tyytyväiseltä, iloiselta, älykkäältä ja terveeltä, että ihastuin siihen heti. Se oli hevonen, eikä potkittu kissa tai hellyydenkipeä koira. Kun raotin Joonan karsinan ovea, ori kurotti päätään kohti, mutta ei yrittänyt väkisin prääsätä itseään ulos karsinasta.

Taisin olla ostopäätökseni tehnyt jo ennen kuin Presta Racing Centerin tallipoika ehti tulla esittelemään Joonaa minulle. En arvoionut hevosta enää ollenkaan kriittisesti, kun poika kävelytti sitä. Keskityin enemmänkin ihastelemaan hevosen liikkeitä, hämmästyttävän säyseitä tapoja ja iloista, persoonallista silmien ilmettä. Kyllä minä huomasin myös nopean, lihaksikkaan olemuksen, mutta olisin halunnut Joonan kaltaisen eläimen, vaikka se olisi ollut naapurin kuormamuuli.

Tiedän, että Tuire-kasvattaja piti minua snobina ja ääliönä, kun en tahtonut nähdä hevosta liikkeessä, miettiä ennen ostamista tai edes käydä uudelleen katsomassa, mutta en välittänyt siitä. Omistajanvaihdokseen liittyviä papereita allekirjoitettiin sinä samana iltana tallin viihtyisässä, valoisassa toimistossa. Laukkahevosten mittapuulla Joona oli uskomattoman halpa ostos siihen nähden, että sen vanhemmat ovat niin upeita.

Uusi hevoseni saapuu viikon kuluttua. Eläinlääkäri tarkistaa sen vielä kerran, ja minä käyn katsomassa sitä vielä kasvattajan luona muutamaan kertaan. Saa nähdä, kertooko tämä Joona-hevosen blogi lukijoille vielä niistäkin päivistä, jotka vietän Joonan kanssa sen syntymäkodissa, mutta ainakin informaatiota tulee paljon elämäni ensimmäisen laukkaratsun muuton jälkeen!