Good job!

Viime postauksessani harmittelemani leijonanloikka laukan alussa on nyt ymmärretty alusta loppuun. Joona kuvittelee pääsevänsä nopeammin eteenpäin, ja siihen loikkaan tosiaan auttaa hieman liiallinen eteenpäin nojaaminen sekunnin ajan. Joskus se hyppy meinaa kuitenkin tulla, ja silloin täytyy napauttaa raipalla. Ei pehmoilu auta orien kanssa, ei edes Joonan, joka on maailman kiltein ja ihanin hevonen.

Ryo kokeili Joonalla toissapäivänä, 20100225, uutta lähtöä Barboes Thoroughbredssa ja sijoittui jo paremmin. Viides sija ei sinänsä ole häävi, mutta on se parempi, kuin kolmastoista neljästätoista. Ihan ei rahaa tullut - mutta odotan paljon huomisilta laukoilta. Mieheni, Joonan jockey, Ryo on sitä mieltä, että onnistuu paremmin huomenna, koska tajusi tänään mihin kohtaan Joona ajoittaa loikkayrityksensä. Saa nähdä, josko jo tulisi sijoitus - ja vaikkei tulisikaan, olen ylpeä tästäkin viitossijasta, koska hevoseni on nuori ja kokematon.

Ori itse ei piittaa mitään siitä, että sitä koetettiin jo hälpätä vähän raipallakin kotiharjoituksissa. Se on kuitenkin sen verran macho, ettei sitä pieni napautus haittaa. Tammat ja ruunat ne sellaisia säikkyvät, kun taas Joona unohtaa koko asian kahden askeleen jälkeen.

Muutto Huovilaan on ollut vähemmän stressaavaa, kuin etukäteen kuvittelin. Meillä on omassa asunnossa kaupungilla vielä kaikki sekaisin, mutta ori saa erinomaista hoitoa. Enää meillä ei ole laukkarataa käytössämme, mutta kotikunnasta löytyy sentään ravirata, joka on joka aamupäivä meidänkin käytössämme. Aina pitää katsoa, ettei paikallisia lämminverisiä ole hiitillä samaan aikaan, kun Joonan treenit pitäisi aloitella, mutta vuoronvaihdot sujuvat loistavasti. Hevosmiehet täälläpäin eivät pane pahakseen, että katselemme Joonan kanssa heidän treeninsä loppuun ennen kuin aloitamme, ja radalle jälkeemme tulevat antavat meidän olla rauhassa ennen kuin ryhtyvät itse töihin.

Luulen, että Joona on koko kunnan kaunein hevonen. Se ei vedä suloisuudessa vertoja kotitallimme Bambi-ponille ja mikä tahansa suomenhevonen voittaa orini raskaissa töissä, mutta orini on ulkonäöltään kuin barbiehevonen. Sillä on siroimmat, pisimmät jalat, kirkkaimmat silmät ja käytöstavatkin ovat parhaimmistoa. Kun punaraudikkoni laukkaa aamulla haan portille minua ja Ryoa vastaan mustassa fleeceloimessaan, se näyttää jo voittajalta.