Barbie and her pony

Tänään vein Joonaa kävelemään maastoon talutuksessa. Emme uskaltautuneet hangille, mutta kävelimme leveimpiä, parhaiten hoidettuja polkuja. Muiden hevosten toimesta ne oli jo tampattu aivan koviksi ja tasaiseksi, joten kulku kävi helposti. Joona oli koko ajan hyvällä tuulella ja tutki uteliaasti maisemia.

Ei ole ollut kylmää säätä nyt vähään aikaan. Lunta tulee koko ajan mielettömästi, mutta pakkasta on vain pari astetta. Joona tarhailee nyt aamusta iltaan musta fleeceloimi yllään, eikä senkään ole kylmä, vaikka se on koko tallin hevosista laihin, lyhytkarvaisin ja kylmänarin. Kai se on niin, että uudet tarhakaverit kiinnostavat niin mielettömästi, ettei Joonalle ehdi tulla kylmä.

Loma ei sovi orilleni. Se oli ennen niin kiltti ja rauhallinen, että suurin osa ihmisistä luuli sitä vanhemmaksi ja ruunaksi, mutta nyt se on alannut jopa hangoittelemaan vastaan joissain asioissa. Siinä missä Joona käveli ennen tarhaan löysällä riimunarulla, nyt se yrittää kiilata eteen, kiskoo vähän ja tömistelee portilla ärtyneesti. Ei sitä olla päästetty ryntäämään, ei tietenkään, joten käytös on ehdottomasti siedettävää edelleen. Talliinkin on laitettu määräys, että vain henkilökunta käsittelee Joonaa niin kauan, kun loma kestää, ja sitten vasta hevosenhoitajat saavat otella sen kanssa taas. Tämä on vain turvallisuuden vuoksi.

Aion kuvauttaa tämän Joonan pään vielä varmuuden vuoksi, koska en kestä enää ajatusta aivokasvaimesta. Eläinlääkäri ei nähnyt syytä huoleen, mutta aivokuva tässä nyt joka tapauksessa tulee, oli hätää tai ei. Sittenpähän tiedän varmuudella, ja ainoaan hevoseen on aina rahaa törsättäväksi. Ja jos kalliiksi tulee, myyn Lamborghinin. Tai sitten en.

Suomessa kaikki on kallista. En ole ennen asunut täälläpäin, mutta nyt tänne peräkylille jouduin, kiitos työpaikanvaihdoksen. En pidä paikasta. Asuminen maksaa mielettömästi, ja siinä missä ennen maksoin vanhan hevoseni täyshoidosta 100ve kuukaudessa, hinta on nyt lähes kolminkertainen. Vanhaan hintaan sisältyi kengitys, eläinlääkäri ja laukkaradan vuokra - nyt maksan kengityksen ja eläinlääkärin lisäksi ja vuokraan ravirataa laukkaharjoituksiin. Eikä se puoli kilometriä muuten ole vähän, kun sen kävelee edestakaisin kahdesti joka ikinen päivä taluttaen yliuteliasta hevosta, joka haluaisi pysähdellä katsomaan kaikkea. Ja arvatkaapas muuten, paljonko hedelmät maksavat, ja ruoka muutenkin! Vaatteista ja hevosvarusteista puhumattakaan! Ei sillä, että minulla olisi jotenkin liian vähän rahaa, mutta tämä touhu on järjenvastaista.

Ryo, Joona ja pikkupoika nauttivat suuresti Suomen säästä ja elämäntyylistä, vaikka toisin ensin luulin. Ryo on lainannut muutaman kerran hevosta hiihtoratsastukseen, ja ensimmäisen kerran elämässään sitä kokeiltuaan hän haluaisi tehdä sitä aina. Joona on sellaiseen vielä liian nuori, mutta kuulemma Ryo aikoo kouluttaa orini saman tien, kun se täyttää edes kolme. Poikani puolestaan pääsi pulkkamäkeen, ja jaksaa viilettää pieniä rinteitä vaikka tunteja yhteen menoon. Joona-heppa rakastaa lumikokkareiden jahtaamista. Minä, ainoa joka halusin muuttaa, viihdyn kaikista huonoiten.

Voi koska saan muuttaa takaisin kotiin? Onneksi Suomessa ei tarvitse olla kovin kauaa. Odotan jo, että saan pakata tavarat, hevoset ja perheeni ja lentää pois.