Get set!

On se vain helppoa, kun on uusi hevosenhoitaja. Tänäänkin sain itse ajaa Lamborghinilla huiman viidensadan metrin matkan raviradalle, kun Pink talutti Joonan paikalle jalkaisin ensimmäistä selkäännousukokeiluani varten. Olisin voinut tehdä sen itse, ja oikeastaan minun olisi pitänytkin, mutta antaa orin ja tytön tutustua nyt sitten, Joona kun ei ole vähääkään vaarallinen talutettava.

Kaksivuotias hevosenalku värisytteli lihaksiaan, kun kapusin telineen päältä sen satulaan kypärä päässäni. Kiskoin raipan pois satulasiiven alta käyntivauhdissa, kun Pink vielä talutti oriani radalla laajassa ympäristössä. Ori pärski ja puuskutti. Se odotti harjoittelua yhtä paljon, kuin minäkin.

Kun meidät päästettiin irti, tarkoitus oli vielä kävellä yksi voltti ja lähteä sitten mahdollisimman hitaasti, mutta toisin kävi. Joona kyllä käveli voltin nätisti, mutta nytkähti sitten liikkeelle niin nopeasti, ettei edes lamboni pystyisi samaan huonoissa käsissä. Liike oli niin äkkinäinen ja suuri, että pysyin satulassa vain siksi, että olin jo etukäteen tätä leijonanloikkaa peläten tukenut polveni lujasti satulaan ja nojautunut ohjanperien varaan orini kaulalle.

Kun toivuin nytkähdyksestä, Joona oli jo suorittanut koko radan lyhyen sivun - ja aikaa oli kulunut vain hetken. Se ei ole kovin lyhyt matka juostavaksi siinä ajassa, kun ihminen ehtii vain hätkähtää ja vetää kerran henkeä.

Tajusin, missä mentiin ja korjasin asentoani. Joona ei käskyjäni tarvinnut, vaan se painoi menemään hyvää vauhtia. Kuka hullu nyt yrittääkään laukkaratsua opettaa kouluhevosen tasoiseksi tottelevaisuudessa? Kun eteen tuli pitkä suora, ratsun korvat painuivat kiinni niskaan ja rapa lensi sen kavioista kypärääni saakka. Vaikka silmilläni olivatkin ajolasit, jouduin siristelemään järkyttävän nopean vauhdin vuoksi. Lyhyen päädyn kohdalla ori hidasti tuskin havaittavasti, kiihdytti uudelleen - ja niin oli maili juostu ennen kuin olin edes kunnolla huomannut. Joona hidasti hieman pienestä merkistä ja Pink otti sen ohjista kiinni heti, kun poika oli hidastanut raviin asti.

Tuumin ääneen, että Joonahan oli syntynyt ykköseksi. Pink oli sitä mieltä, ettei ollut koskaan nähnyt niin nopeaa hevosta. Minä väitin, että orini oli vielä nuori ja kehittyisi, ja minäkin oppisin lisää.

Laukkasin Joonan kanssa vielä kaksi kertaa raviradan pitkän sivun, ja se tuntui menevän kovempaa, kuin mailin matkalla. Viimeisen spurtin jälkeen jouduin ihan kunnolla pakottamaan ratsuani pysähtymään, se kun vain kiskoi ohjia, painoi korvia luimuun ja pidensi askeltaan.

Kun jätin jo rauhoittuneen ja loimitetun ratsuni Pinkin taluteltavaksi, tunsin itseni taas kerran maailman onnekkaimmaksi hevosenomistajaksi. Miten juuri minulle sattuikin tulla juuri Joona eteen? Kaasuttelin Lambolla tieheni, mutta tiesin tulevani tallille roikkumaan vielä illalla.