Pink and Mission Impossible

Päivä oli kulunut mukavasti, täysin tavallisesti, ja nyt harjailin Joonaa tuttuun tapaan tuttuun aikaan. Ori nautti kun rapsuttelin sitä välillä ja juttelin sille niitä näitä. Joonan korvat liikkuivat ääneni perässä sitä mukaa kun siirryin. Se näytti oikein tyytyväiseltä elämäänsä ja siihen, että joku harjasi sitä kiiltäväksi. Lopulta laitoin harjat syrjään ja taputtelin Joonaa hetken, ennen kuin tartuin kaviokoukkuun. Seuraava asia, jonka huomasin, oli se, että painin oikean Mission Impossiblen kanssa..

Olihan minulle kerrottu, että saattaisin kohdata ongelmia yrittäessäni putsata Joonan kavioita. Nyt huomasin, että olin täysin vähätellyt ongelman suuruutta ja uskotellut itselleni, että kyllähän minä nyt pärjään. Siinä seistessäni avuttomana jouduin myöntämään, että en ehkä pärjäisikään aivan niin hyvin kuin olin kuvitellut.

Joona seisoi tyytyväisenä silmät puoliksi kiinni paikoillaan, näyttäen täysin kadonneen harjauksen aikana oman mielensä uumeniin. Mietin mahtoiko se seistä kuvitelmissaan vihreällä laitumella paahtavan kesäisen auringon syleilyssä, nimittäin juuri siltä se näytti. Melkein pystyin itsekin näkemään kuinka kultaiset säteet laskeutuivat täyteläisen siniseltä taivaalta Joonan ylle. Orin hörähtäessä tyytyväisenä havahduin ja kohautin olkapäitäni - ei kai tässä auttaisi muu kuin yrittää niin että onnistuttaisiin.

Hiljalleen hivutin kättäni alaspäin Joonan lihaksikkaita jalkoja ja nojasin sen kylkiin, yrittäen lopulta hampaat irvessä saada helposti ylös noussut jalkaa pysymään ylhäällä sen ajan, että saisin sen putsattua. Hevonen itse ei näyttänyt huomaavaankaan ponnistelujani, vaan jatkoi tyytyväistä oleskeluaan vihreällä kesälaitumellaan. Ei auttanut muu kuin laskea jalka maahan, ottaa pari kertaa syvään henkeä ja yrittää uudestaan.

Jouduin yrittämään uudestaan monesti, ja lopulta päädyin nojailemaan karsinan seinään pyyhkien hikeä otsaltani. Aloin hiljalleen turhautua, mutta oikeastaan kun tarkemmin ajattelin, koko tilanne oli kerrassaan huvittava. Joonaa ei häirinnyt yhtään että ähkin ja puhkin sen ympärillä, se vain tuhahteli onnellisena. Hetken itselleni ja hevoselle hymyiltyäni vedin syvään henkeä ja eikun uudestaan yrittämään. Olkoon Joona vain omissa mietteissään, nyt minä kyllä saisin ne kaviot putsattua, vaikka joutuisinkin sitten kävelemään kaksinkerroin kyttyräselkäisenä pari seuraavaa päivää.

Alkoihan se siitä sitten lopulta sujua, kun vain sain pidettyä jalkaa ylhäällä tarpeeksi kauan. Taktiikkani alkoi hioutua paremmaksi jo seuraavan kavion kohdalla, kunhan ensin olin hihkunut hetken voittoani selvittyäni yhdestä kaviosta. Huomasin, että asiaa auttoi paljon kunhan sain oikean rytmin kohdilleen. Lopulta, kun oma Mission Impossibleni oli viimein selvitetty, hymähdin ja taputtelin hiljalleen takaisin maanpäälle palailevaa Joonaa.

Illalla, ennen kuin lähdin, päädyin siihen tulokseen, että pitäisi varmaan napata joku mukaani salille, jottei tämä mahdoton tapaus pääsisi toistumaan..