Myönnän, että jännitys kipristeli vatsassani kääntäessäni punaisen kottero-autoni rattia lumisella tiellä. Radio soi hiljaisella, ja hyräilin jonkun latauslistan kärjellä roikkuvan biisin tahdissa käydessäni vielä kertaalleen läpi eilisen puhelun.
Eilisen aikainen jännitys voitti tämän pienen lepattavan tunteen helposti. Muistan, kuinka olin näppäillyt numeron kännykkääni, pyyhkinyt sen pois ja näppäillyt uudestaan ja varmistanut sen vielä monen monta kertaa, ennen kuin olin lopulta uskaltautunut painamaan vihreää luuria. Yritin muistuttaa itselleni, ettei etukäteen jännittämällä voittanut mitään, mutta silti naputtelin kynällä hermostuneena pöytään kuunnellessani puhelimen piippausta kerta toisenta jälkeen... Kun soittooni viimein vastasi Ryo Kopika-niminen mies, hevosen jockey, jännitykseni mureni hiljalleen pois.
Tietenkin Ryon täytyi jutella vaimonsa Ban Kopikan, hevosen omistan kanssa ensin, ennen kuin saisin tietää heidän päätöksensä. Niinpä olin laskenut puhelimen kädestäni pöydälle, ja alkanut piirrellä kynällä pöydällä olevaan paperinpalaan tarkoituksettomia kiekuroita ja kukkasia. Hetken päästä nousin ja järjestelin tavaroita, ennen kuin hätkähdin puhelimen pirinään.
Se puhelu todellakin sai minut hymyilemään, ja hymyilin nytkin sitä muistellessani. Kiersin vielä viimeisen mutkan aikana rattia vasemmalle, pieni pätkä eteenpäin ja sammutin moottorin. Olin perillä.
Astuessani ulos autostani Pientalli Huovilan pihassa, minua vastassa olivat Ban ja Ryo. Molemmet olivat okein kohteliaita ja kättelivät minua jämäkästi esittäytyessäni heille. Pienet kuulumiset vaihdettiin, ja sainkin parista oikein mukavan kuvan. Talvisen kylmän viiman ajamina päädyimme kuitenkin lopulta sisälle Huovilan lämpöiseen talliin. Olin jo keskustelun lomassa unohtanut jännitykseni, joka sitten kuitenkin lopulta nosti sisälläni taas päätään kun lähestyimme Joonan karsinaa.
Siellä se oli, erittäin kaunis ja rauhallisen oloinen punarautias korvat pystyssä. Pakko siinä oli hymyillä, kun poika vain hörähti hyväntuulisena tutuilleen, Banille ja Ryolle, ja tuijotti kaksikkoa tummilla silmillään. Hetken päästä Ban ja Ryo tekivät tilaa minulle niin, että pääsin tervehtimään tätä kaunista otusta. Rauhallisena, mutta hiukan uteliaana, Joona seisoi ja katseli tuloani. Hötkyilemättä ojensin kättäni ja asetin sen orin kaulalle ja silitin hitaasti sen kiiltävää karvapeitettä. Joona vain näytti nauttivan saamastaan silittelystä ja rapsuttelusta, vaikka se hiukan varovaisesti ensin minuun suhtautuikin.
Joonan kanssa oli ihanaa tutustua, poika kun osasi käyttäytyä niin rauhallisesti ja kiltisti. Harjaamisesta ori näytti pitävän vieläkin enemmän kuin silittelystä, sen silmät tuijottelivet eteenpäin puoliksi kiinni, ja välillä se vaihtoa laiskasti painoa jalalta toiselle. Harjauksen välillä pienet rapsutus- ja jutustelutuokiot näyttivät olevan oriille mieliksi.
Tapaaminen Joonan kanssa sujui hyvin, ja poika kyllä totisesti sulatti sydämeni itselleen. Kun viimein juttelimme lopullisesta päätöksestä Banin ja Ryon kanssa, en voinut sanoa muuta kuin kyllä kiitos, olisin hyvin onnellinen jos kelpaisin Joonan hoitajaksi.
Niin siinä sitten taisi käydä, että huomenna alkavat hoitajan työt Joonan parissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti